Lyhyt esittely | Jotaarkka Pennanen | Tilattavissa | Työn alla | Arkistossa | Yhteystiedot | Palaute | Linkit

LINNNUNNRADAN KIRJOITTAMMISESTA

Näytelmä Linnunrata kertoo kahden runoilijan Ain'Elisabet Pennasen ja Juhani Siljon rakkaudesta, kun ennakkoluulot ja ulkopuolinen painostus yrittää erottaa heidät, mutta myös heidän keskeisestä kamppailusta niin itsensä kuin toistensa kanssa. Miten markkinoida tarinaa, joka kertoo rakkaudesta. Rakkaudesta kirjoitetaan jatkuvasti. Siitä maalataan tauluja, tehdään elokuvia, televisiosarjoja ja sarjakuvalehtiä. Rakkaudesta on kirjoitettu romaaneja ja runoja, joista on tullut suuria klassikkoja, ja siitä on tehty saippuasarjoja, joita voi katsella televisiossa päivittäin. Mitä tekee yksi rikka rokassa? Rakkaus on ihanaa, hauskaa ja välillä tuskallista. Ja se on myös vaikeaa. "Kolmessa sisaressa" Masha sanoo: "Kun on kysymys rakkaudesta, kukaan ei osaa neuvoa." Silti me usein kaipaamme neuvoa. Ehkäpä juuri siksi palaan tähän aiheeseen jatkuvasti, ja Ain'Elisabet Pennasen ja Juhani Siljon rakkaustarina houkutteli minua ikään kuin kuiskien: "Sinä voit löytää tästä jotain itsellesikin, ja jos osaat kertoa sen tarpeeksi hyvin, voit auttaa muitakin ymmärtämään tarinamme, sillä kaikkihan tietävät, että rakastaminen on yhtä aikaa helppoa ja vaikeata.

Linnunrata perustuu osittain isoäitini em. Ain’Elisabet Pennasen postuumina julkaistuun romaaniin ”Kaksi raukkaa”. Olin lukenut nuorempana Ain´Elisabetin runokokoelman ”Huomensynty”, mutta muuten hänen kirjansa olivat jääneet hyllyyn. Sitä että synnyin taiteilijasukuun on yleisesti pidetty erityisenä etunani, mutta nuorempana koin sen pikemminkin taakaksi., koska vanhempieni nimet kummittelivat kaikessa tekemisessäni takanani. Vaikka ohjasin 36 vuotiaana isoisästäni näyttelijä Aarne Orjatsalosta kertovan ja äitini näytelmänteksteihin perustuvan esityksen ”Tulee aika toinenkin", niin todellinen kiinnostus sukuani kohtaan heräsi vasta siinä vaiheessa, kun oivalsin, että voin sitä kautta oppia ymmärtämään omia tekojani.

Isäni kuoli ollessani 23-vuotias enkä koskaan ehtinyt kohdata häntä muuten kuin lapsena ja nuorukaisena. Mutta vaikka hän olisikin elänyt pidempään, olisin kuitenkin ollut aina nuorempi. Ajatelkaapa jos voisi kohdata vanhempansa saman ikäisenä tai heitä vanhempana. Minä sain kokea tämän ihmeen lukiessani vanhempieni ja isovanhempieni kirjoja, ja näytelmä kangasteli mielessäni. Useimmat taiteilijat kirjoittavat ihmisistä, jotka he jollakin tavalla ovat tunteneet tai joista voi saada tietoa. Loppujen lopuksi mehän olemme kaikki sukua toisillemme. Afrikkalaisessa alkukodissa eli vain kourallinen ihmisiä. Päätin keskustella isoäitini kanssa, luin hänen kaikki kirjansa, ja se johti näytelmän ”Linnunrata” syntymiseen, sillä hänen romaaninsa ei enää yksistään riittänyt tämän tarinan kertomiseen.

Lasse-setä oli tosiasiassa toinen isoisäni, vaikka hän virallisesti oli äidinäitini sisaren mies. Lasse-setä oli hidas mutta perusteellinen lukija. Luettuaan kunnioituksesta isääni kohtaan "Kaksi raukkaa", hän sanoi: ”Kuule Jarno, tällä kirjalla on väärä nimi. ”Yksi raukka” sen olisi pitänyt olla – se mies se raukka oli. Kirjan nimi voi tosiaan johtaa harhaan, ehkä sen olisi pitänyt olla Kaksi rukkaa tai ressukkaa. Kirjan näkökulma on hyvin voimakkaasti naisen, ja miehen - vaikkakin monessa suhteessa tiedostamaton raukkamaisuus - korostuu siinä. Mies on kuvattu tarkasti samoin kuin kaupungin rouvat, jotka painostavat kumpaakin, mutta naisen suhteessa erotiikkaan ja itseensä, jää mielestäni jotain tärkeää uupumaan.

Tutustuin tarkemmin Ain´Elisabetin tuotantoon ja luin uudelleen Orjatsalon avainromaanin ”Viettelijä”. ”Kaksi raukkaa” päähenkilö alkoi muuttua ja näin hänet hyvin ristiriitaisena persoonallisuutena, joka yritti piilottaa, ei ainoastaan muilta, vaan myös itseltään voimakkaan eroottisen viettinsä ja uteliaisuutensa miehiä kohtaan. Tällainen tiedostamaton epärehellisyys ei tietenkään tehnyt hänestä ”huonoa naista” tai ”eroottista herkuttelijaa”, joksi häntää paneteltiin, mutta se vaikeutti hänen suhdettaan miehiin. Ain’Elisabet pyrki miehen kanssa henkiseen yhteyteen, joka nostaisi myös seksuaalisuuden korkealle ja ylevälle tasolle, ja kaiken tämän kruunaisi onnellinen avioliitto. Mutta miksi hän kuitenkin antautui esiaviollisiin suhteisiin?

Naisilla on usein voimakas halu muuttaa ympäristöään. Harvemmin mies siirtelee huonekaluja kodissa paikasta toiseen muuten kuin vaimon käskystä. Sen sijaan hän saattaa hämmästyä tai jopa närkästyä, kun kotiin tullessaan huomaa kaiken olevan uudessa järjestyksessä. Tämä ”muuttamisen tarve” saattaa myös saada patologisia muotoja esim. asuntoa on vaihdettava jatkuvasti. Tai se voi koskettaa parisuhteessa myös toista osapuolta. Rakastuessaan ihmiset antavat usein itsestään toisenlaisen kuvan kuin mikä parisuhteen vakiintuessa näyttäytyy. Mutta on myös ihmisiä, jotka itsepintaisesti muodostavat toisesta haluamansa kuvan, vaikka tämä ei siihen kannustaisi. Varsin usein kysymyksessä on nainen, joka uskoo näkevänsä miehessä sellaista, mitä tämä ei ole vielä itse ymmärtänyt. Nainen on pelastaja, äiti joka synnyttää miehessä uuden ihmisen. Ns. kunnolliset naiset saattavat rakastua hulttioihin, alkoholisteihin ja joskus jopa rikollisiin, koska he uskovat voivansa ”pelastaa” heidät, ja se johtaa useimmiten vain katastrofiin. Muuttamisen tarve näkyy myös Ain´Elisabetissa. Ehkä siihen liittyy vielä taiteilijan halu muovata raaka-ainetta, hioa miehestä esiin timantti. Tämän kirjailija tuo itse esiin ”Voimaihmisissä” ja muissakin teoksissaan. Otin Aarne Orjatsalon mukaan Linnunrataan voidakseni selventää tätä Ain´Elisabetin eroottista ambivalenssia. Eräänlaiseksi kontrapunktiksi Ain´Elisabetin idealistiselle rakkauskäsitykselle loin kaksikasvoisen ystävättären Ebban, jonka suhde erotiikkaan on mutkaton siinä, missä Ain´Elisabet kiertelee.

Linnunradan Ain´Elisabet on nainen, joka etsii onnea itselleen ja lapselleen. Onko hän sitten syyllinen Siljon vastuuttomaan käytökseen? Ehkä siinä suhteessa, että hän ei lahjakkaassa ja uljaassa runoilijassa halunnut nähdä kiinteässä äiti- ja sisarsuhteessa rimpuilevaa poikaa, joka pelkäsi itsenäistymistä. Oliko Ain´Elisabet Siljolle vain välietappi, tie itsenäistyä? Heidän suhdettaan voisi arvuutella monesta näkökulmasta, mutta kirjeenvaihdon perusteella voi varmasti väittää, että he rakastuivat toisiinsa. Rakastuessaan ihminen tuskin itsekään tietää todellisia motiivejaan, mutta rakkaus muuttaa kumpaakin. Miten Jyväskylän rouvien painostus vaikutti Siljoon? Hän saattoi kokea itsensä liian sinisilmäiseksi - olihan Ain´Elisabet kahden lapsen äiti ja yksinhuoltaja. Miehen ei tarvitse olla nuori ollakseen henkisesti pikkupoika. Suurin osa miehistä on tässä suhteessa infantiileja. Ja jos he eivät ole äitisidonnaisia, niin he ovat kaverisidonnaisia – ympäristönsä arvostuksista riippuvaisia. Sillä kuten Orjatsalo Viettelijässä kirjoittaa: ”.. miehet eivät pelkää mitään niin paljon kuin sitä, että hei­dän suhteensa naiseen on naurettava…”.

Siljo oli yhtä sidoksissa äitiinsä ja sisareensa kuin aviomies perheeseensä. Monella miehellä on avioliiton ulkopuolinen suhde, mutta vielä nykyäänkin avioeroon päädytään harvemmin. Mies ei halua nähdä rakastettunsa todellista asemaa, ja on joko tietoisesti tai tiedostamattomasti välinpitämätön sen suhteen. Ja kun nainen rakentelee yhteisiä onnenkuvia heidän tulevaisuudestaan, mies väistelee, antaa epämääräisiä lupauksia ja jatkaa suhdetta jos voi. Ja juuri tässä tulee esille miehen raukkamaisuus, sillä hän useimmiten tietää, että lopullisen valinnan hetken koittaessa hän palaa perheensä pariin.

Ehkä nainenkin tietää, mutta uskoo pystyvänsä muuttamaan toisen. Rakkauden polut ovat vaikeasti ennustettavissa. Yleiset lainalaisuudet pätevät niiden suhteen vain rajoitetusti. Minkälaiseksi olisi Ain´Elisabetin ja Siljon suhde muodostunut ilman Jyväskylän rouvien, äidin ja sisaren painostusta? Sen tarkoituksena oli erottaa heidät, mutta jospa se lähensi heitä. Lainsuojattomat turvaavat toisiinsa. Vielä enemmän kuin äitiään ja siskoaan, tai kaupungin sosieten yleistä tuomiota, Siljo pelkäsi rakastettunsa menettämistä. Runoilijan rohkeus ja oikeamielisyys alkoi vähitellen päästä voitolle itsenäistymiseen pyrkivässä pikkupojassa ja hänestä oli tulossa mies. Ja juuri kun Ain'Elisabetin elämä vihdoinkin oli kääntymässä onnelliseksi, hän tekee traagisen virheen. Vapaussota kuten hän sitä kutsui oli alkanut. Hän vetoaa Siljon miehisyyteen, syyttää tätä päättämättömyydestä niin yksityisessä elämässä kuin yhteiskunnallisissa asioissa ja painostaa hänet lähtemään rintamalle. Ain'Elisabet etsii Siljoa kuolleitten ja sairaitten joukosta, ja he tapaavat vielä kerran.

Näytelmä linnunrata koskettaa ehkä ennen kaikkea naisia, mutta myös miehiä, jotka haluavat oppia tuntemaan itsensä.

Tampereella 7.5.2005

Jotaarkka Pennanen